#13 - vaikket huomaa tanssin kanssas nytkin

Tästä tulee nyt sellanen sekametelipostaus, jollasta ei oo ennen nähty. Oli ihan pakko varoittaa.

Sunnuntai, eilinen ja tää päivä on menny ihan päin persereikää. Sunnuntai oli iltaan asti ihan jees, mutta sit lähettiin käyttämään pikkuveljee Tampereella Acutassa hammaslääkäripäivystyksessä. Oli ihan kauheeta nähdä toinen, kun selvästi sattu ihan pirusti mutta niin se vaan yritti olla rohkee. ♥ Eilen se oltiin laitettu takas Taysiin, ja siellä otettu lastenosastolle. Tänään sille oltiin tehty joku operaatio ja se joutu vielä ainakin täks illaks jäämään sinne. Mulla oli kans pienempänä ihan törkeitä hammaskipuja, joten jo ihan senkin puolesta tiedän, miltä Mikosta tuntuu. Nyt toivottavasti särky on kokonaan poissa ja peukut pystyyn, että se pääsee huomenna kotiin pelaamaan Xboxilla Minecraftia. :)

Mikon hammassäryn lisäks mua on ärsyttänyt suuresti joku ihmeen vatsapöpö, joka valvotti mua viime yönä yhteensä vissiin kolmen tunnin verran. Mahaan sattu ihan jäätävästi ja yrjötti ja vaikka mitä. Tän takia olin aamulla ku perseeseen ammuttu karhu, ja pipariks menneiden yöunien takia oonkin torkkunut melkein koko päivän. Hienosti varmaan saan unta ens yönä... Eilenillalla mulle ilmaantu myös jäätävä kurkkukipu, joka taas päivällä oli parempi mutta joka nyt taas tuntuu voimistuvan. Voi elämän kevät ja sen karut kävyt, mä oon kans aina kipee. Tai joku kohta on kipee. Tai meinaa tulla kipeeks.

Mä rusautin viikko sitten mun selän tosi pahasti ja söin pari päivää buranaa niinku leipää. Loppuviikosta se helpotti, mutta lauantaiyönä taas alko kiukutteleen ja vieläkin pitkän istumisen jälkeen tuntuu säteilevää kipua. Luulen, että mun, Jennan ja Lauran hienot tanssimuuvit suomiräpin tahdissa ei mitenkään edesauttaneet tätä paranemista. Sain maksettua YTHS-maksun just sopivasti viime viikolla, eli taidanpas hilpasta vielä tällä viikolla fysioterapeutille. Vaikkei se mitään konkreettista tekiskään, voi se neuvoa mulle kaikkia kivoja venyttelyliikkeitä, etten taas onnistuis rusauttamaan tätä paskaks.

Tänään aamulla sain kuulla jotain, mikä loi tästä mun ultimate-ärsytyksestä vielä viis kertaa suuremman. En vaan tajua joitain ihmisiä, joilla ei ilmeisesti liiku päässä ku kaks aivosolua. Sit ku ne kaks raukkaa siellä tyhjissä aivoissa törmää, on tuloksena täysin idioottimaista toimintaa maailman parhaita ihmisiä kohtaan. Anteeks Eve että haukun tätä ihmistä, mutta minuu oikeesti ärsyttää. RAAAAH Oon viime aikoina kiinnittänyt melko paljon huomiota seurusteleviin pareihin, ja mun täytyy kyllä myöntää, että onneks en seurustele :D Syksyllä sen näin, etten enää osaa kyseistä toimintaa harrastaa, mutta eipä onneks tarviikaan. Tosi moni mun kavereista on pienen ajan sisällä riidellyt kumppaninsa kanssa, kiukutellut säädölle, kyseenalaistanut koko seurusteluaan ja jopa eronnut. Oon jotenkin kauheen onnellinen, ettei mulla oo tällä hetkellä yhtään mitään yhtään kenenkään kanssa. Saan rauhassa jutella baarissa kelle haluan, kuskailla vaikka ketä vaikka minne ja kuluttaa mun aikaa just silleen, miten mä haluan. Muistan vieläkin sen, kuinka joskus oli niin kiinni ja koukussa toiseen, että erillään vietetty aika rupes ahdistaan jos näkemisestä sattui kulumaan yli päivä. Ei tule tapahtumaan toiste........

Eilisessä oli kuitenkin maanantaileimasta huolimatta jotain hyvääkin. Kävin ajelemassa Parkanossa, ja lyhyen yhteen liikkeeseen suunnatun visiitin jälkeen voin taas sanoa, että mulla on töitä. Kauheen vapauttava fiilis! On vaan niin outoo maata kaikki viikonloput tekemättä mitään, kun on tottunut siihen, että lauantait ja sunnuntait ainakin on työpäiviä. Tai no, ketä mä yritän huijata... Onhan Tikissä kiva käydä, kun ei tarvi miettiä sunnuntaina kymmeneltä alkavaa työvuoroa :D Raha on kuitenkin rahaa ja se on erittäin tervetullutta. Lisäks oon suunnitellu, että kesäks otan kämpän joko täältä Kihniöstä tai Parkanosta. Kihniössä kämpät ei ainakaan paljoo maksa, joten miksipä ei. Porukoilla en enää halua asumalla asua, sillä oon kasvanut täältä pois. Mulla ei oo täällä omaa huonetta, joten kassielämä on ollut ystäväni. Kyllä se viikonloppuisin menee, mutta nyt kun kesäks tuun tänne taas, otan suosiolla sen oman paikan ja tuun vaan tänne välillä käymään. Ja syömään. ♥

Ootan viikonloppua kauheen kovasti. Lauantaina pitäis mennä Tintan kanssa Stam1noimaan Rytmikorjaamolle ja sen jälkeen sitten Karmaan tai johonkin. Mun pitää ilmeisesti myös kidnapata Eve mukaan ;) Jos sua ei rakas Stam1na kiinnostele, niin raahaan sut vaikka väkisin Karmaan. Tai Komiaan! Päivällä mun silmien eteen levähti Facebookissa pätkä Komian uudestuneesta hinnastosta...

kuva: Komia Yökerhon FB

Että sellasta. Karma on muuten ihan loistava paikka, mutta ne hinnat pikkusen nyppii. Komiassa taas ei niinä kertoina kun siellä oon vieraillut oo ollut juurikaan muita kuin just täyttäneitä makkarankuoriin pukeutuneita teinejä (mulla on oikeus sanoo näin koska oon kuitenkin jo vanha ja rupsahtanu, yhyy), mutta toivotaan että halvat hinnat vetäis sinne myös fiksua porukkaa!

keskeltä tungosta, pakoon taas painetta ulkosta

vaikkei muille silt kuulosta, sä vastaisit "kaikki on kunnossa"

et kuule, et nää, mitä ympäreil on meneillään

mut tiiät sentään ei fiilist missään enempää

Tää biisi kertoo mulle niistä hetkistä, joista tekis mieli kirjottaa, muttei vaan voi tai pysty. Kuulin ton ensimmäistä kertaa kunnolla yhtenä heinäkuisena aamuna, jolloin heräsin ihan väärästä paikasta. Ajelin Golfilla kotiin, kun tää biisi tuli radiosta. Oli hiljainen sunnuntaiaamu, ja liikennettä ei juurikaan tullu vastaan koko matkalla Parkanosta Kihniöön. Yöllä oli ihan jäätävä ukkosmyrsky ja rankkasade, ja voi vattu miltä luonto tuoksu aamulla ♥ Muistan kuinka kuuntelin noita sanoja, haistelin ikkunasta tulvivaa kesäilmaa ja pysähdyin bussipysäkille polttaan röökin. Ikinä ei oo Fowrard tuntunu yhtä hyvältä.

Viimeseks taas yks hörhökuva, joka äkkiä katottuna näyttää vaan sellaselta tungenpatännyttähänkutääonniintaiteellinen-otokselta. Toi kuva pomppas kuitenkin mun silmiin sunnuntaina, ja oli ihan pakko tallentaa. Tossa tiivistyy kaikki se, minkä lauantaiyönä tajusin. Mun on ihan turha raivota itelleni kaikesta siitä, mitä joskus oon sanonut ja ruoskia itteeni kaikesta paskasta, jota oon suustani päästänyt. Mulle tuli tästä vähän samantapainen ajatus kuin siitä, että kukaan ei pysty arvostamaan tai rakastamaan sua, ellet ite ensin hyväksy ittees. Ei oo ihmistä, joka vois antaa mulle anteeks sen kaiken, miten oon käyttäytyny, ellen ite tee synninpäästöö itelleni. Mulle tuli ihan vedet silmiin, kun joskus kolmen aikaan tajusin, miten tää juttu menee. Ymmärsin, että itteeni mä oon vihannu joskus niin paljon, ettei veri meinannu kiertää. Kun tää oivallus valtas mun mielen, oli helpotus tosiaan niin suuri, ettei itku ollu kaukana.

Olipas niin epäselvästi sanottu että en kyllä varmaan itekään enää huomenna tiedä, mitä oon tarkottanut. Jotain tärkeetä tää oivallus ilmiselvästi oli, sillä viikonlopun jälkeen ei oo ollu sellasta riippakiveä jalassa. Mä luulin jo, että se on siinä jäädäkseen ja pysyvästi, vaikka oonkin riidat monien ihmisten ja kavereiden kanssa kuitenkin sopinu. Se, kenen kans en kuitenkaan ollut tehnyt tilejä selväksi, olin minä ihan itse.