#7

Hnnnnnnnnnnnnnnnnngh. Joo, just näin. 

Anteeksi kovin luova aloitukseni! Asia sattuu vaan olemaan niin, että mua on koko päivän ärsyttänyt ihan tajuttomasti. Siinä aamuyöllä Ilonasta kotiutuessani päätin syödä sämpylänpuolikkaan, ja moista leipää sahatessani puukko jotenkin lipsahti sormeen. Hups. No, en tästä yöllä välittäny vaan putsasin sen desinfiointiaineella ja painoin haavaa paperituppoon niin kauan, että verentulo tyrehtyi. Aamulla herätessäni koko tyyny oli ihan veressä (nukun melkein aina jompikumpi käsi naaman alla, viime yönä se on ilmeisesti ollu vasen käsi) ja peukaloo kirveli niin maan perkeleesti. Desasin haavan taas ja koulumatkalla ongin auton hanskalokerosta laastaria. Ja haavaan sattu. Ja on sattunu koko päivän. Ja sattuu edelleen.

Koulussa meillä oli ensin etiikkaa. Tänään aiheena oli tyttöjen ympärileikkaaminen ja silpominen sekä abortti. Mulla on jälkimmäisestä niin vahvat omat mielipiteet, etten kestä mitään Jumalan armo-länkytystä kyseisestä asiasta. Juuret tähän ärsytykseen juontaa juurensa yläasteajoilta, jolloin ihan kaikki tuntu olevan syntiä. Olin siis metrinen meisseli ottalohkossa ne kolme ja puoli tuntia, jotka tota asiaa ruodittiin, ja Evellä tais olla aika samat fiilikset. Vai mitä mursu? Rupes niin nyppiin se mesoominen. Jos käyttää kierukkaa niin se ei kyllä vitullakaan oo murha. Ja vaikka oliski, niin sen kokosella solumöykyllä nyt ei vaan voi vielä olla sielua. Minä ajattelen näin, ajatelkaa te mitä haluatte. Mun toleranssi tämmöseen hömpötykseen nyt vaan sattu ylittymään jo yläasteella, joten henkinen paine kasvaa nykyään heti ku ees otetaan aiheeksi "abortti eettisenä kysymyksenä".

Etiikan jälkeen oli yrittäjyyttä. Siitä ei sitten sen enempää, koska yritin välttää vitutus maximaliusta selailemalla puhelimella blogeja, joissa hehkutetaan Alanyaa. No enpä saanu sitäkään tehtyä kauaa, kun Samppa päätti laskea akkuvarauksen alle viiteen prosenttiin. Kiitos ♥ Lisäks ärsytti paljosti mun ryhmässä olevat neiti kaikkitietävät, joiden mielipiteet on ainoot jotka merkkaa. Joo olkaa hyvät vaan, sopii ainakin yrittää. Näiden kaikkien lisäks tajusin äsken että mun selkä on ihan s-a-a-t-a-n-a-n jumissa.

Nyt kun oon saanut mun ärsytyksen aiheet purettua, voisin keskittyä vähän positiivisempiin asioihin. Eilen oli siis tradenomien järkkäämät pirskeet Ilonassa ja täytyy kyllä myöntää, ettei oo hetkeen ollut yhtä makoisia bileitä! Etkoille suuntasin Hannun kämpille yhdessä sen luokkakavereiden kanssa ja Ilonaan poistuttiin perää heittävän Bemmikuskin kyydissä. Ilonassa meno oli tavallista riehakkaampaa ja näin monia ihania tuttuja, joiden kanssa ei oo hetkeen tullut nähtyä! Iltaa ei pilannut edes eräs kovanaamaa esittänyt tytsy, jonka oli ilmeisesti aivan pakko tulla avautumaan todella vanhasta asiasta. Hei muikkeli, mua ainakin hävettäis saatanan lujaa jos mun poikaystävän pitäis työntää mut jonnekin nurkan taakse, kun en vaan yksinkertaisesti suostuis pitämään leipäläpeeni ummessa. :) Mut kaikki tekee asioita tyylillään. Jotkut vaan näemmä vähän nolommin ku toiset!

Tän näköisenä pyörin eilen ihmisten ilmoilla. Ai että mä tykkään tästä punasesta tukasta, vaikka ylläpitäminen onkin aika raastavaa. Väri muistutti taas hetken aikaa enemmän haaleen viininpunaista kuin leimuavaa punaista, mutta nyt yritän saada aikaiseksi a) tilata ajan parturiin, jotta toi punainen tarttuis mahdollisesti vähän paremmin eikä sitä tarvis jatkossa värjätä joka toinen viikko ja b) opetella käyttämään sävyttävää hoitoainetta säännöllisesti.

Ehkä siinä oli sitten kaikki tällä erää. Välillä pitää vähän nillittää!

#6 - "Tahdon että tiedän: olet saanut palan minusta"

Päivä 2 - Ensimmäinen rakkaus

No tota joo. Mun ensirakkauteni tais olla ihminen, jonka kanssa oleminen näin jälkikäteen aateltuna oli kaikkee muuta ku viisasta. Tottakai sillä hetkellä tuntu niin kivalta ja ihanalta ja voi että ku söpöltä mutta nyt vanhempana ja viisaampana tajuaa, että ei oikeen rakkauden kyllä kuuluis olla sellasta. En oo enää tekemisissä kyseisen herran kanssa kovinkaan paljoa, mitä nyt moikataan jos törmätään ja kuulumisia silloin tällöin vaihdellaan. On se hassua, että ihminen vaan voi olla täysin onnellinen, vaikkei elämässä enää olisikaan sitä henkilöä, jota ilman ei voinut kuvitellakaan pärjäävänsä.

Jos siis ajatellaan loogisesti, on ensirakkaus siis tämä herra X. Jos ajattelee vähemmän loogisesti, voi todeta, että kyllä se ensirakkaus tais olla kyllä yks julkisuuden henkilö! Tintan kanssa eilen juteltiin tästä asiasta ja naureskeltiin sille, kuinka hempeen vaaleenpunasten lasien läpi on tossa kuus - seittemän vuotta sitten kattellut sellaisen yhtyeen kuin Uniklubi jäseniä. On kauheen normaalia, että jossain vaiheessa lapsilla tai teinitytöillä on ihastumisen tunteita jotain julkisuuden jäseniä kohtaan, mut silti pitäisin tätä tr0000-fanien tilannetta erilaisena. Mun mielestä on eri juttu rakastaa Justin Bieberiä, jonka keikalla ei oo ikinä käynyt (tapaamisesta puhumattakaan) kuin jos on jollain tasolla ihastunut kitaristiin, jonka tiedät/tunnet melko hyvin, jota näät todella usein keikalla ja jonka kanssa juttelet syvällisiä. En nyt tiedä ymmärrättekö te tätä pointtia, mutta siis joo, olin joskus kauhean rakastunut ihastunut Uniklubin Pasiin ja Tintta tykkäs "Pesosen" kollegasta Jannesta :D Oi aikoja!

Tärkein kuva niistä kaikista kahdesta miljoonasta otoksesta, joita meistä oon joskus pyytäny napsiin. Muistan ton tilanteen ihan hirmu hyvin! Oli Hämyvestarit vuonna 2007 ja olin mankunu Pasilta plekua ties kuinka kauan. No, tuolla Hämyillä kuitenkin menin taas pyytämään yhteiskuvaa, ja yhtäkkiä Pasi alko kaivaa laukustaan silmälasikoteloonsa. Se tokas jotain tyylillä "mulla on sulle jotain" ja kaivo sieltä vihreen plekun ihan ilman että pyysin. Poraan tossa kuvassa ku viimestä päivää, mutta se ei onneks oo kameralle kauheen hyvin välittyny. Tämä tästä nostalgisoinnista, oli vaan pakko avautua kivasta muistosta. Hih ♥ ps kiva pömppis

Katoin ensimmäistä kertaa ikinä ton videon ihan ajatuksella ja tajusin jotain. En oo ennen osannu kuunnella tätä biisiä bändin hajoamisen näkökulmasta, mut nyt joku vaan iski. Onpas sekavaa tekstiä. Ehkä parempi mennä nukkumaan!

#5 - perusmaanantai

Ristus mikä maanantai.

Oli ihan pakko lainata Putousta, kun sitä eilen satuin uusinta-ajankohtana pari hetkee tuijotteleen. Jos niistä hahmoista on joku paras pakko valita, niin kyllä se on Armin vetämä ilvesfani (minkä nimestä en oo varma enkä haluu googlettaa, mut kai se joku Sanna-Raipe o?) tai sitte Kososen rooli Taxfreenä ♥ Ah, siinä vasta mies.

Mutta joo, tänään on ollu jotenki aivan persepäivä. Koomailin eilen koko päivän, eli en tietenkään jaksanu ajaa enää illalla tänne. Koska mulla oli sovittuna vartin yli kasiks yks haastattelu, piti kotoo siis lähtee tosi aikasin. Erehdyin eilen vetään puolentoista tunnin päikkärit silleesti, että heräsin kuudelta, joten unta oli illalla ihan turha odottaa. Hyörin ja pyörin ja kääntyilin sängys varmaan yhteen asti, sit vasta Nukkumatti tajus tulla tsekkaan oonko jo unes ja armollisesti heitti muutaman jätesäkillisen soraa mun päälle. Aamulla toi pitkittynyt unen saanti sit kostautu ja silmät ristis pakkasin kamat. Pääsin kotiovesta ulos silloin ku pitikin, mutta heti ulkona maanantai alko paiskia kunnolla. Auton lasit oli täynnä jäätynyttä tihkusadetta, eikä kyseinen aine lähteny ees sillä rautaskrapalla. En suotta kironnu ku ikkunoihin yritin ees jonkinmoisia reikiä väsätä! Jaksoin raaputtaa sen verran, että näin joka ikkunasta ees vähän eteeni, ja kun sain vihdoin istuttua autoon, muistin et pitää käydä tankilla. No joo, siinä aikakonkurssis ei enää kyllä yks vartin koukkaus tuntunu enää missään :D

Kun vihdoin pääsin Seinäjoelle, meinasin oikeesti nukahtaa siellä haastattelussa. Ihan selvennykseks sanottakoon, että kyseessä on siis koulujuttu, jossa muutaman luokkakaverin kanssa käytiin juttelemassa yhden päiväkodin johtajan kanssa. Oli myös melko lähellä, ettei muhun iskeny jonkin sortin paniikkikohtaus. Se koppi, missä istuttiin, oli melko pieni, eikä ollu kelloo näkyvillä missään. Siitä ei kyllä ois ollu ees apua, sillä ei ollu mitään tietoo haastattelun loppumisajankohdasta. Mua niin ahdistaa olla jossain jos en tiedä yhtään mitään aikatauluista. Evekin huomas kuinka stressaantunu olin, vääntyilin koko ajan paikallani ja rapsuttelin kynsilakkaa kynsistä pois. En oo kyllä aikoihin kokenu mitään noin "painostavaa" tunnetta, hyi jehna.

Töissä meni ihan hyvin, mitä nyt aika tuntu matelevan. Tän päivän pelastuksena toimi ehdottomasti tukanvärjäyssessio Even kanssa ja Tintan äsköinen piipahdus! Ei niin putkeen mennyt viikonloppu yhdistettynä karseeseen maanantaihin ei oo mitenkään maailman kivoin juttu. Sain lauantaina odottamattomia uutisia, enkä nyt oikeen tiedä mitä pitäis tehdä. Toisaalta oon helpottunut, toisaalta taas panikoin ihan älyttömästi. Taas tuli todistettua se, että ei elämää kannata kellottaa tai suunnitella liikaa ku näemmä juttuja voi sattua ihan tosta noin vaan :) Perusfaktahan toi on, mutta tuppaa ainakin mulla usein unohtuun.

Lauantaina olin poitsujen kanssa kattomassa Lotharia ja kyllä kaks kyseisen herran keikkaa on ehdoton maksimi, minkä voin kestää. Ei aiheesta sen enempää, mutta tietääpähän taas tuhlanneensa 12 euroa johonkin ihan turhaan :D Show'sta (tai sen puutteesta, eiku tä) huolimatta oli kyllä hauskaa! Jo alkuillasta mun päähän iskostui lause "moikkuli moikkuuuuuliiii" ja sitä taisin muutaman kerran hokea, en suotta vissiin ollu raskasta kuunneltavaa...

Mä haluaisin kauheesti, että lumi alkais sulaa ja asfaltti alkais näkyä ja ja ja! Se ois kauheen kivaa.

Toivottavasti tää tarttuu jonkun muun päähän ja lähtee samalla pois mun nupista.

#4

Kävin aamulla (tai no kaks tuntia sit, mut se lasketaan aamuks, koska tänään oli vapaapäivä koulusta eli sai nukkua pitkään ♥) juomas aamukahvin tossa mun pienellä terassillani, ja voi että mikä surku mun tuli jossain lähipuussa viserteleviä lintuja. Oon ehkä maailman huonoin yhdistään linnun laulun oikeaan lajiin, joten en ees yritä, mutta se lintu on sellanen pieni, joiden viserrystä yleensä rupee kuuluun tossa maaliskuussa. Herranjumala, eihän tommoset pienet söpöläiset pärjää täällä, ku pakkanen saattaa välillä lähennellä kolmeekymmentäkin. Joko kevät tulee tänä vuonna tosi aikaisin tai sit noi reppanat on vaan vähän sekaisin.

Mulla on pyörimässä kolmas kone pyykkiä tänään. Vähän on ehtiny noita vaatteita kertyyn... Ei kaikki ees varmaan oo likasia, mutta ku ramppaa tuolla maalla harva se viikonloppu, unohtuu jotkut kerran käytetyt paidat kassin pohjalle viikoks ja sit kuvittelen, et ne on likasia, enkä voi käyttää niitä ennen pesua. Fiksua. Ja ympäristöystävällistä. Äsken mulla oli myös kauhee kriisi huomisen vaatteista. En oo ihan satavarma, mutta voi olla, että eksyn Pyhäniemeen katteleen Lotharia. Näin sen jo vappuna, eikä show ollu mitenkään mieleenpainuva tai hieno, mutta ku tuolla korvessa kerranki jotain tapahtuu, on sinne ehkä pakko mennä. Musta tuntuu, että mulla ei oo mitään päällepantavaa, vaikka äskenkin rahtasin pesukoneeseen kolme - !!!!!!!!!!!!! - mustaa, kerran tai kaks käytettyä mekkoo. Mikähän vika niissäki muka on. Kiukustuin itteeni ja ostelemisiini niin paljon, että aivan varmasti tungen jonkun niistä mun päälle huomenna, näytin mielestäni sitte kuinka idiootilta ja tyhmältä tahansa.

Kulutin eilisillan käymällä läpi ex-rakkaani eli iPhonen sisältöä. En oo aikaseks saanu siirreltyä niitä noin 3500 kuvaa koneelle, mutta tuolla ne säilyy tallessa. Paitsi nyt ne varmaan tuhoutuu sieltä ku menin näin sanoon, hyvä minä. Enivei, kyllä sain hiukan nauraa sellasille sattumuksille, joita en ees enää muistanu. Sit kun mulla on tarpeeks aikaa tai viitseliäisyyttä teen sellasen kuvakollaasinpostauksen viime vuodesta. En jaksa ehkä mitään sillä tavalla lätistä, koska selittäisin ihan turhista asioista kuitenki ja ne parhaat jäis kertomatta. Parempi vaan lätkiä kuvaa kuvan perään, niin saatte tekin käsityksen mun hullusta vuodesta :D

Kun tossa alussa puhuin keväästä, niin pakko vielä palata siihen sen verran, että kyseinen vuodenaika olis kyllä enemmän kuin tervetullut. Kävin äsken kaupassa ja ennen sitä raavin jokaisen lasin mun autosta auki ihan vaan sen takia, että ostin eilen jääskrapan, jossa on se metallireuna. Olkoon vaan kuinka huono auton laseja kohtaan, mutta mulla meni niin järki parkkikiekolla raapimiseen, Raaputin siis kaiken jään, joka laseja koristi, ja tajusin sit et oon tyhmä. Ja että talvi on perseestä. Lumessa ei oo mitään vikaa, mutta jumaliste ku voi ärsyttää toi liika kylmyys. Onko liikaa vaadittu, että pakkanen nousis korkeintaan kymmeneen asteeseen? Ei kestä järki tommosia tulipalopakkasia, joiden seurauksena auton lasia koristaa joku helvetin panssarijää, joka ei lähe ku sulattamalla pois. Joojoo, on keksitty sisätilalämmitin ja läpäläpälää, mutta jos koulu vaikka alkaa kaheksalta nii en tasan kyllä herää puoli kuus vaan viemään lämmityspiuhaa auton ja seinän välille. Toki sen vois jättää yöks jo siihen ja ostaa jonkun ajastintouhun, mutta tän mun asuinalueeni huomioon ottaen oon 99% varma siitä, että kyseinen piuha ois aamulla jonkun ihan muun hemmon omistuksessa. On mulla ongelmat!

from we♥it

Mä rupesin eilen miettiin ihan kunnolla salikortin hommaamista. Ennen oon jotenki puolustellu tekemättömyyttäni sillä, että ei muka oo aikaa. Ja paskat. Nytkin on aikaa löytyny ilmeisesti niinkin paljon, että kohta on jo Paon kakkoskausikin taputeltuna. Pitäis vaan siis valita vaihtoehdoista A ja B. Paikka A on tossa about kahden kilometrin päässä (jos sinne ees on niin paljoa matkaa), ja siellä ei käsittääkseni vaadita mitään vuoden jäsenyyksiä. Parempaa palautetta oon kuitenkin kuullut paikasta B, joka on vähän kauempana mutta sopivasti työmatkan varrella. Tosi moni kaveri käy siellä, mutta ongelmana on suht kallis hinta, 55 euroa per kuukausi, ja vuoden sopimus. En tiedä, mitä teen kesällä ja missä sen vietän, joten tuntuis varsin hölmöltä maksaa yli 50 euroa kuukaudessa asiasta, jolla en tee mitään. Paikka A tais maksaa kuukaudelta 29,90 euroa ja ensikertalaisille tulee samansuuruinen aloitusmaksu. En tiedä kuinka tuolla tehdään noi sopimukset, mutta jos nekin tehdään vähintään vuodeksi, säästäis tossa heti 20 euroa per kuukausi. Kyllä toi A taitaa nyt vaikuttaa paremmalta...

Nyt mä meen syömään ja ehkä kattoon yhden jakson Pakoo. Tunnin päästä pitäs lähtee jo työmaata kohti, sillä meen selvittään, saisko tonne tilattua yhden jutun, jota oon miettiny Jempulle synttärilahjaks. Illan aattelin viettää pakkaamalla, sillä haluan lähtee maalle suoraan töistä huomenissa, koska mulla menee aina ihan liikaa aikaa pakkaamisessa, koska teen kaikenlaista turhaa. Ois hienoo olla kerrankin ennen kuutta kotona, ettei mee laittautuminen sellaseks haipakaks niinku yleensä.

Ei kai sitte muuta, kivat perjantait ja veckoslutit! :)

(veckoslutit.... hahahahahaaahahah!)

#3

Sain Jennalta tälläsen kivan tunnustuksen, joka laittaa mut pohtimaan kahdeksan faktaa minusta. Kun oon ne keksinyt, pitäis keksiä kahdeksan, jolle tämä juttu nakata eteenpäin. En taida kyllä kahdeksaa ihmistä keksiä, ja faktojenkin kanssa voi olla vaikeeta :D

1. Mä poltan tupakkaa. En tiedä miksi, koska en ainakaan fyysisesti oo kyseiseen turhakkeeseen koukuttunut. Olin tossa viime viikolla kipeenä enkä kahteen päivään polttanut yhtäkään savuketta, eikä tullu sitten minkäänlaisia niksareita. Mulla riippuvuus on ilmeisesti psyykkistä ja sosiaalista, sillä niin moni kaveri polttaa, että tuntuis taas hölmöltä olla polttelematta, vaikka siihen ihan hyvin pystyinkin 19 vuotta. Pitkillä automatkoilla se on myös aika "hyvää" tekemistä. Oon tässä nyt ettinyt motivaatiota lopettaa, sillä joku viisas lähisukulainen sanoi joskus, ettei lopettamisesta tuu mitään jos on sellanen asenne, että kai sitä täytyis lopettaa ja se ois mun omaks parhaaks jaja... Sit ku se inspiraatiokärpänen puree, se myös puree ja siihen se sit loppuu. Mä vetelen kiduksiini L&M'n Forwardia ja Pall Mallin keskimmäistä vihreetä. Olen typerä, kun poltan.

2. Mä en pysty kattomaan Putousta tai muita sketsiohjelmia, koska mulle tulee aina ihan kauhee tunne, että näitä ei pitäis kattoo näin. Niille oli joskus oma paikkansa ja aikansa, mutta nyt tuntuu siltä, ettei ne istu elämään ollenkaan. En oikeen osaa selittää tätä, sillä tykkään kyllä kyseisistä formaateista ja jos ne telkkarista tulee ja satun sohvalla istumaan - mitä ei kyllä tapahdu melkein, noh, ikinä - en käännä kanavaa. En kuitenkaan hakemalla hakeudu kyselmien ohjelmien pariin, vaan teen mieluummin jotain muuta. Sitäpaitsi Putous tuntuu huononevan kausi kaudelta. Tähän asti hauskuutta on pystytty luomaan vähän luovemmilla keinoilla kuin alapääjutuilla tai homoksi haukkumisilla. Onhan noikin ihan saatanan hauskoja juttuja, kun Suomen eturivin koomikot ja näyttelijät niillä pelleilee, mut silti. Vois keksiä jotain kehittävämpää.

3. En osaa käyttää kalenteria. Oon yrittänyt, mutta en vaan ikinä muista kirjoitella sinne tärkeitä aikoja ja päiviä. Mun pää on tähänkin asti pitänyt huolta siitä, että oon siellä missä pitää silloin kun pitää, ja aika hyvin mua kyllä muistutellaankin esimerkiks koulujuttujen palautuspäivistä. Ihanaa, kun ihmiset pitää mua dementikkona ;D No joo, hyväähän ne vaan tarkottaa, mutta kyllä mä tommoset tärkeet jutut muistan. En käytä kalenteria paperisena versiona, enkä kyllä kännykän sovellustakaan. Kun en osaa, niin en vaan osaa. Luotan mun päähän.

4. Mulla on ihan hemmetin hyvä biisimuisti. Saatan muistaa jonku biisin sanat ulkoo, vaikka olisin kuullu sen kaks kertaa. Musta on erittäin hauskaa hämmentää ihmisiä esimerkiks pitkillä automatkoilla laulamalla joka saatanan radiosta tulevan biisin päälle. Välillä aina harmittaa, et miks tätäkään aivokapasiteettia ei oo voitu valjastaa johonkin järkevään puuhaan. Ois vissiin pitäny mennä Biisikärpäseen ku sitä vielä tuli, olisin voinu olla aika hyvä!

5. Sisustaminen ei kiinnosta mua yhtään. Mulle on ihan sama, onko mun olkkarissa just verhoihin sointuva sohva tai että onko hyvältä tuoksuva kynttilä ihan yks yhteen keittiön astiapyyhkeen kans. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Mä en oo kotona loppujenlopuks kovin paljoa, ja se aika, minkä täällä vietän, menee pitkälti jotain ruutua tuijotelles. Ihan sama, onko seinällä joku hieno taulu. Luin jostain joskus, että yks pahimmista virheistä sisustuksessa on tehdä joka huone omanvärisekseen. Olis parempi, että koko asunnos ois yks kantava väri tai teema, jotta asunto tuntuis yhtenäiseltä. Ja paskat. Mun makuuhuone on mustavalkoinen, olohuoneen värinä on limenvihree verhojen ja pöytäliinan takia, ja keittiö on vissiin kans joku vaaleenvihertävä. Pesuhuone on turkoosi. Näin hienosti mulla on joka huone eri väriä ja täytyy sanoo, että ihan hyvin oon jo vuoden viihtyny! Sitten joskus, kun mahdollisesti on oma kämppä tai talo, aion sen sisustamiseen kiinnittää huomiota, mutta siihen asti ei vois vähempää kiinnostaa. Ja sit kun sisustusta pitää suunnitella, en tasan tarkkaan ota mitään ylimääräsiä koriste-esineitä vaikeuttaan pölyjen pyyhkimistä. Silti en toisaalta halua sellaista tunnettujen bloggaajien suosimaa "less is more, tässä tää mun minimalistisesti sisustettu 120-neliöinen lukaalini <3333"-tunnelmaa. Ei koti oo koti jos joka paikka kiiltää ja ainoo katseenvangitsija on joku helvetin moderni veistos, joka esittää asunnon omistajaa zumbatunnilla. Tyyliin näin.

6. Mä en usko, että tuolla jossain on joku, joka tykkäis musta just tämmösenä ku mikä oon. Miten voiskaan olla, ku en itekään tykkää siitä, mitä oon. En ees tie, millanen tai mitä oon. On hyvää tuuria ja mäihää, että jotkut vaan sattuu törmäämään sellaseen ihmiseen, jota ne jaksaa katsella ja joiden kanssa ne on onnellisia. Toisaalta mä uskon kyllä kohtaloon, karmaan ja siihen, että se miten käyttäytyy ja elää, määrittää sen, millasia asioita vetää puoleensa. Toi edellä mainittu asenne on siis melko tyhmä, jos kuitenkin mietin, että sitä saa mitä tilaa. Musta on vaan tullu vähän liian kyyninen, kun puhutaan rakkaudesta, elämänkumppaneista ja muista tämmösistä diipadaapoista. Toivon, että jossain on joku, joka ymmärtää ja jaksaa mua, mutta kuten sanotaan, pessimisti ei pety.... :D

7. Mulla on tiettyjä ajatuksia, mielipiteitä ja juttuja, joista en tingi. Esimerkiks kysymys, olisko Pekka Haavisto ollut sopiva pressa, herättää mussa sellasen argumenttivyöryn, ettei tosikaan. Tervetuloa väittelemään aiheesta! Muutenkin oon melko periksiantamaton. Jos haluan mennä johonkin, mä sitte kans meen, ellei oo pää kainalos. Jos kaverin kans tulee kinaa jostain, kinaan ja todistelen niin kauan, että toisen on pakko myöntyä mun olevan oikees. Enkä tee tätä vittuillakseni, mä nyt vaan satun usein oleen oikees. Kuulostipa itserakkaalta. Ei ollu tarkotus.

8. Välillä tuntuu siltä, että mulla on yliluonnollisia kykyjä. Mä saatan arvata, että nyt kohta soi puhelin ja kappas, Noorahan sieltä soittaa, että lähenkö ringitteleen. Tosi usein käy myös niin, että soitan äitille ja se vastaa heti, koska on ollu just painamassa vihreetä namiskaa soittaakseen mulle. Tää toimii myös toisinpäin. Välillä kun kattelen ihmisiä, tulee sellanen tosi voimakas tunne, että tolle tapahtuu tollasta ja noi kaks muuten vielä seurustelee. Tosi monta kertaa oon jonkun kanssa pohtinut erinäisten ihmisten välisiä suhteita, ja kun oon sanonut, että joo, niillä on ihan varmaan juttua, katotaan vaikka, menee viikko, ja ne seurustelee julkisesti. "Yliluonnollinen kyky" on vähän liian raju ilmaus tälle, miten mun ajatukset välillä menee yks yhteen tulevaisuuden kans, mut tajuatte kyllä, mitä meinaan. Jos mun mielessä käy joku juttu, esimerkiks että ihan varmaan toi lasivaasi hajoo tosta pöydältä kun meidän koira kerran innostuu leikkiin kissan kans, on se seuraavana päivänä säpäleinä maas. Tätä kertomusta vois jatkaa, mutta kuten sanottu, tajusitte pointin varmasti.

+ bonusfakta: oon liian koukuttunu tähän biisiin.

Keillehän mä tän jaksaisin viskata. En ehkä kellekään, tehköön se kuka haluaa :)

#2 - "Mä poltan liikaa tupakkaa ja mua saa aina odottaa"

Päivä 1 - Esittele itsesi

Otsikko on Heli Kajon biisistä Elämäsi suloisin virhe. Jehna mikä veisu.

Eilen just sanoin, etten varmasti esittele itteeni. Juu enpä, muuten vaan tää päivä-haaste alkaa just tämmösellä. No, ei se mitään, kerrotaan sit.

Jos rupeisin lätkiin faktoja tiskiin, kertoisin vissiin että opiskelen sosiaalialaa ammattikorkeakoulussa, oon töissä Gigantissa ja mun kotipaikkakunta on saamarin pieni kärpäsenkakka Pirkanmaan ja Pohjanmaan rajalla. Koska kaikki tietää musta noi asiat, en viitti niitä toistaa. Mitä mä voisin kertoo on sellaset asiat, joita mä tosi usein pohdin ja joista tekis ihmisille mieli puhua, mutten vaan saa aikaseks. Tai muista. Mulla on tosi huono muisti. Vaikka toisaalta, kyllä te nääkin vissiin tiiätte.

Mun luonteenpiirteisiin kuuluu päällimmäisinä heti avoimuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden jälkeen malttamattomuus ja laiskuus. Jos on tapahtumassa jotain kivaa, en malttais odottaa sitä. Esimerkiks toi meidän elokuun Turkin reissu on sellanen juttu, että haluaisin sen hetinyt tänne. Yritän kuitenkin takoo itelleni järkee päähän ajattelemalla, et onneks on ensin kesä ja kaikkee muuta mitä kokee ennen sitä. Se on sitte sellanen kirsikka kesäkakun päällä. Paitsi mä en tykkää kirsikoista. En oo ikinä ees maistanu yhtä, mutta en voi sietää sitä hajua. Jos jollain on vaikka kirsikkahuulirasvaa, mua rupee heti yököttään. Toinen sietämätön haju, tai siis tuoksu, on vaniljalla valeltu Wunderbaum. Se haju tuo mun mieleen elävästi lapsuuden piiiiiiitkät automatkat ja huonon olon :D Ei meidän autossa varmaan ees ollu vaniljahajukuusia, joten en tiedä miks ihmeessä yhdistän kyseisen hajun mun lapsuutta riivanneeseen matkapahoinvointiin.

Malttamattomuuden lisäks oon siis myös laiska elikkä saamaton. Mun aina pitäis tehdä kaikkia juttuja, mut jotenkin ne aina unohtuu... On paljon kivempi esimerkiks datailla tai hengailla kavereiden kans kaupungilla. Nyt mulla onkin täks kevääks sellanen lupaus, että yritän pistää mun elämän pieneen remonttiin. Haluan muuttaa pois täältä "korvesta" (joo, puolitoista kilometriä ydinkeskustasta on korvessa, terveisin koko elämäni kirjaimellisesti metsässä asunut) lähemmäs kaikkea. Ei tarvis aina mennä autolla joka paikkaan, koska näin talvellahan on siis auttamattomasti liian kylmä pyöräillä keskustaan. Varmaan! Mulla on ihan ihme perusteluja mun pään sisällä, enkä aina ees ite ymmärrä niitä. En siis odota, että kukaan muukaan niin tekis. Tai ees ottais niitä vakavasti...

Mä kirjottelin joskus ihan kauheesti kaikkee fiktioo. Suurin osa mun jutuista koski esimerkiks Uniklubin jäseniä, ja niitä sitten julkaisin eri fanifoorumeilla. Kuulostaa aika daijulta, mut silloin toi oli ihan yleistä. Mun mielestä osasin kirjoittaa jopa hyvin, mut sit tapahtu jotain enkä kirjotellu hetkeen. Viime aikoina oon kyllä yrittänyt alkaa taas raapusteleen jotain, mut en vaan osaa enää heittäytyä mielen vietäväks. Tai osaisin varmaan heittäytyä, mut en saa kirjotettua ajatuksia pään sisältä sellaseen muotoon ku haluisin, joten en sit viitti kirjoitella mitään. Mä luovutan tosi helposti eri asioiden suhteen, ja varsinkin sellasten, jotka ei mua oikeestaan kiinnosta. Tämmösiä on muun muassa koulujutut. Tiedän, että osaisin tehdä hienoja kirjoitelmia Suomen taloudellisesta tilanteesta, mutta en halua. Meen siitä, missä aita on matalin ja saan kolmosen, vaikka voisin pienellä panostuksella saada nelosen tai vitosen. Mulla on aina ollut tää sama! Yläasteella mun ei juurikaan tarvinnu päntätä kokeisiin, ja silti tippu ysejä ja kaseja. Terveystietoo jaksoin päntätä, koska se oli ainoa aine mikä mua jaksoi kiinnostaa ja siitä niitä kymppejä sit tippuikin. Myös mun uskonto oli todistuksessa kymppi seiskalla, ja tähän en tiedä syytä. Ehkä oon pohjimmiltani vaan niin uskonnollinen ihminen...

Uskonnosta tuli mieleen, että mua raivostuttaa sellanen sokee uskominen johonkin, jonka olemassaoloo kukaan ei pysty todistaan. Silleen mulle on ihan sama, vaikka joku oikeesti uskois että olemassa on päällään seisova heimollinen Pocahontaksia, mut tollaseen sokeeseen, kaiken muun ulkopuolelle sulkevaan uskomiseen vaan palaa käpy. Mulla on huonoja muistoja yläasteelta, kun tietyt tyypit tuputtamalla tuputti kaikennäkösiä nuorteniltoja, raamattuvälitunteja ja ties mitä. Lisäks meidän bilsan maikka tulosti kaikille noin 64656 sivua "täyttä faktaa" siitä, että evoluutio on "todistetusti" ateistien keksintö pilkata jumalaa. Eisssssss ku ärsytti. Mä en tiedä, onko olemassa jumalaa. Eikä ees kiinnosta. Siks onkin niin ärsyttävää, että joku tulee koko ajan tuputtaan heidän jumalaansa koska pitäähän sun nyt uskoo tai sä joudut helvettiin. Joku meidän ikäluokasta tais yläasteella sanoo noi maagiset sanat jollekin, ja pakko tässä vaiheessa nostaa hattua meidän luokanvalvojalle, joka kyseisen neidin otti sitten puhutteluunsa. Miten tää eksykin mun esittelystä vihaani sokeaa uskoa kohtaan?

Mun lempibändi joskus oli Uniklubi. Vielä tänäkin päivänä toi bändi näkyy jollain lailla mun elämässä, vaikken musiikkia juuri ikinä kuuntelekaan. Tatuointi löytyy lapaluusta ja ihanan Tintan kanssa aika usein ruoditaan vanhoja muistoja ja mietiskellään poikien nykyistä elämää. Oon tosi onnellinen siitä, että oon saanut mun elämään takaisin yhden teinivuosien tärkeimmistä kavereista! ♥ Kun ensimmäisen kerran nähtiin monen vuoden tauon jälkeen noin vuosi sitten, ei meillä tainnu olla yhtäkään hiljaista hetkee. Koko ajan höpötettiin ja pälpätettiin ja sama kuvio jatkuu kyllä vieläkin. Oon niin iloinen siitä, että mun elämään on joskus kuulunu tollanen bändi, joka on mut tutustuttanut upeisiin ihmisiin. Lisäks koen että toi bändi myös tavallaan kasvatti mua, sillä harva mun tuntema tyyppi mun ikäsenä reissaili junalla pitkin poikin maita ja mantuja suuntana joku keikka. Muut mun ikäset oli "kylällä" ja siemaili siideriä viikonloppuisin, mä kuuntelin kotona Uniklubia tai olin missä milloinkin keikalla. Aijjehna niitä muistoja.

Tänään just juttelin Nooralle mun ensikänneistä ja pakko niistä tännekin on mainita. Vaikka olin se Uniklubia kuunteleva ernu, jolla oli rokkipeikkofrendejä ympäri Suomee, oli mulla myös kotipaikkakunnalla kavereita. Meidän pieni ja tiivis kaveriporukka vietti kivoja iltoja yläasteaikoina paljussa istuen tai vanhassa sienimössä bilettäen. Kuka milloinkin kavalsi vanhempien viinakaapista puolikkaan pullon kossua, ja se sit jaettiin kaikkien halukkaiden kesken. Toki aina oli myös pari siideriä per pää, jotka jonkun isosisko tai serkku kulloinkin haki. Mun mielestä on hyvä, että tutustuin alkoholin ihmeelliseen maailmaan just niiden kavereiden kanssa, joiden kanssa noita bileitä pidettiin. Ei ollu mitään hätää, sillä pidettiin toisistamme huolta eikä tosiaan juotu sellaisia määriä, että kellään ois ollu asiaa esimerkiks vatsahuuhteluun :D Vieläkin välillä baarissa muistellaan noita aikoja, ja on meidän vissiin pitäny ainaki kahden vuoden ajan pitää uudet bileet tolla porukalla. Harmi sinänsä, että en oo yhden kanssa enää tekemisissä ja että yhdellä meistä on lapsi. Eihän noi mitään esteitä oo, mutta varmasti ainakin inasen vaikeuttaa sen oikeen ajankohdan löytymistä :) No, ehkä vielä joskus!

Mulla on paljon paheita. Suurin osa niistä liittyy syömisiin tai juomisiin ja päihteisiin. Päihteillä meinaan tässä alkoholia ja tupakointia :D Syön ihan liikaa kaikkee kakkaa, mitä ei suositeltaisi syötäväksi. Mulla oli tossa hetken aikaa kaikki astiat likaisina, enkä jaksanu ehkä pariin viikkoon tiskata, joten mun ruokailut oli aika jänniä. Valmisruokia, valmissalaatteja ja ulkona syömistä. Söin paljon leipää. No, sain onneks itteeni niskasta kiinni ja nyt ruokien suunnittelu on huomattavasti helpompaa, kun on astioita. Taas tuli tää laiskuus esiin. Laiskuus näkyy myös siinä, että oon nykyään silleen vähän myöhässä joka paikasta. Mun luokkakaverit varmaan vihaa mua, kun oon melkein aina pari minuuttia myöhässä tunnilta. Mä aina yritän kauheesti lähtee tasalta, mutta joku siinä sit rupee mättään ja viimeistään kaikki liikennevalot tykkää näyttää mulle punasta. Mutta joo, takas niihin päihteisiin. Alkoholi on rikastuttanut  (eiku köyhdyttänyt, eiku tä) mun elämääni varmaan viiden - kuuden vuoden ajan. Eiku herranjumala, taisin olla 13 ku ekan kerran siideriä jossain bileissä hörpin. Kääk. En oo ikinä pitänyt tipatonta, enkä kyllä aio. Mun mielestä se ei mulle sovi, koska pystyn kuitenkin kontrolloimaan mun juomista ja sit se menis kuitenkin siihen, että kun tipaton olis ohi, vetäisin kolmena viikonloppuna helmikuussa perseet olalle ihan vaan siks koska "mä tein sen". Mieluummin juon tammikuunkin maltillisesti, ettei helmikuus tarvi mitään ottaa takas.

Näytin varmaan tolta ku tiskasin.

Jokohan mä olisin tarpeeks läpätelly mun pään sisäisistä jutuista.

#1

Hohoo. Taas uus päiväkirja, jotta ette armaat kanssanotkujat varmasti pysyisi messissä. Muah, no ei vissiinkään ihan noin. Aattelin vaan pienessä sekavassa päässäni, että vois perustaa sellasen plokin, jota yrittäis alusta asti pitää laadukkaana... As if! Pääjuttu uudelle osoitteelle on se, että Would you kick me out? ei enää jotenkin istunut päähän. Koska halusin vaihtaa osoitetta, halusin samalla vähän muuttaa blogin sisältöä. Enää en jauha ihmisistä, jotka tänne ei kuulu tai höpöttele mitään turhia nytmustatuntuusiltäetteitunnumiltäänmutlinkittelensiltinäitäwe<3itkuviakoskaneonihkuja-lätinöitä. Lisäks tuo vähän itsesensuuria (toivottavasti) se tieto, että just tän blogin tuun luultavasti julkaisemaan FB'ssä, jotta sellasetkin ihmiset, joille oon maininnu tämmösiä kirjoittelevani mutten oo ikinä muistanu linkittää, löytäis tän. Terkkuja teille, teitä on monia.

En viitti esitellä itteeni. Kaikki tän lukevat varmasti tietää, kuinka hullu, tyhmä ja idiootti mä oon, joten jätän sen pakollisen esittelytouhun niihin päivä 12345655646565655-juttuihin. Kyllä, aattelin suorittaa moisen, sillä oon yhen aloittanut joskus kesällä 2011 ja ehdin ehkä neljä päivää kertoa. Ois hienoo suorittaa ees joskus jotain loppuun. Koska en esittele itseäni, voisin esitellä nykyisen nimen. Mun julkisen päiväkirjan kirjoittaminen lähti siis liikkeelle otsikon Would u kick me out?-alla. Piti keksiä englanninkielinen nimi, joka ois helppo lausua ja joka mieluusti ois suht lyhyt. En vielä keväällä 2010 tajunnut miks valitsin just ton nimen, mutta jossain vaiheessa se vaan loksahti. Elin tosi pitkään elämääni tavalla, jota en nyt käsitä. Toivoin, että silloinen poikaystävä olis haukkunut mut päin naamaa pystyyn, että olisin osannut olla parempi ihminen. Ajattelin, että suurin osa mun kavereista hengailee mun kanssa siks, ettei niillä oo muutakaan seuraa. Ja niin edelleen. Blogin otsikko kirjaimellisesti pyysi ja aneli lukijaa potkimaan mut ulos sen mielestä, elämästä tai mistä vaan. Hirveen fiksusti ajateltu. No, sillä kuitenkin mentiin ja vaikka moni tarinaa nimen takana välillä kyseli, en osannut tai halunnut vastata. Nyt osaan.

Always wear your invisible crown kertoo mun elämästä just tällä hetkellä. Musta tuntuu, että ihmiset, jotka mua ei kovinkaan tunne, olettaa musta asioita ja on tuntevinaan mut perinpohjin vaan siks, että höpötän paljon sekalaisia asioita. Oon varmastikin varsin itseriittoisen ja omahyväisen oloinen, vaikkei se oo suinkaan tarkoituksena. Mun mielestä vaan jokaisen pitäis kehdata elää niinku pään päällä keikkuis näkymätön kilon kruunu, joka on koristeltu saatanan kalliilla jalokivillä. Olla kuningas, kuningatar tai keisari omassa elämässään. Ei mikään ärsytä enemmän ku sellaset kynnysmattotyypit, joilla ei tunnu olevan omaa tahtoo. Hei ei ketään jaksa kiinnostaa sun seuras, jos sä suostut aina oleen kuski vaikka ehkä haluaisit myös juoda tai jos sut jätetään kutsumatta bileisiin, koska sä nyt vaan oot sellanen nysverö ettei sua kuitenkaan kiinnosta. Oikeesti, näyttäkää ees jotain väriä välillä. Harmaa on niiiiiiin tylsä että hajoo salee pää. Käytinkö mä just sanaa salee. KIVA.

Mun pitäis mennä nukkumaan aika pian, sillä huomenna pitäis aamusta ajella Seinäjoelle kädentaitojen tunnille. En taaskaan jaksanu, halunnu tai viittiny ajaa näin iltaa vasten lakeuksille, vaan jäin kotiin porukoiden luo. Tää meinaa sitä, että pitää herätä hiton aikaisin (siis kasilta. se on aikaisin. t. laiskiainen). Ei kuitenkaan väsytä, sillä pystyin tänään heräämään yöunilta 15.24.......... Ei kukaan omista yhtä hyviä unenlahjoja ku mä. Oikeesti. Toisaalta, nukkumaan pääsin vasta joskus puoli viiden tietämillä. Baari-ilta vähän venähti ja erehdyin vielä sängyssä katsomaan vähän Pakoa. Myöhäisellä nukahtamisajankohdalla oon tänään yrittänyt puolustella itselleni myöhäistä heräämisajankohtaa. Tulipa ainakin univelat kuitattua jos ei muuta!

Lisäks haluaisin tälle blogille yhden teeman, jota en oo ennen viittiny ottaa esille. Oon kyllästyny oleen valas ja se iso likka kaveriporukan sisällä. Oon ihan liian pitkään kieltäny painon aiheuttamia ongelmia kaikilla eri tekosyillä, mut nyt alkaa menemään hermot. Jos lihava uskaltaa olla äänessä tai sosiaalinen tai kaikkien kaveri, niin siitä tehdään saatanan iso ongelma ihmisten päiden sisällä. Vaan laihat saa olla huomiohakuisia ja suosittuja tässä elämässä. Ei tää mua oo ennenkään estäny, joten miks nytkään, mutta silti... Oon levinny ihan liikaa vuoden sisällä, kahdesta vuodesta puhumattakaan. Nyt siis ajattelin, että kun tälleen julkisesti ilmoitan yrittäväni kaikkeni jotta painoni putoaisi, en kehtaa enää vierailla Mäkin draikulla tai mässätä tunnilla karkkia. Oommä vaan fiksu. Lisäks on jotain mitä varten tätä tehdä, nimittäin Turkin Alanya. Hieno mennä aurinkorannoille lekotteleen valaana. Ei kiitos.