#3

Sain Jennalta tälläsen kivan tunnustuksen, joka laittaa mut pohtimaan kahdeksan faktaa minusta. Kun oon ne keksinyt, pitäis keksiä kahdeksan, jolle tämä juttu nakata eteenpäin. En taida kyllä kahdeksaa ihmistä keksiä, ja faktojenkin kanssa voi olla vaikeeta :D

1. Mä poltan tupakkaa. En tiedä miksi, koska en ainakaan fyysisesti oo kyseiseen turhakkeeseen koukuttunut. Olin tossa viime viikolla kipeenä enkä kahteen päivään polttanut yhtäkään savuketta, eikä tullu sitten minkäänlaisia niksareita. Mulla riippuvuus on ilmeisesti psyykkistä ja sosiaalista, sillä niin moni kaveri polttaa, että tuntuis taas hölmöltä olla polttelematta, vaikka siihen ihan hyvin pystyinkin 19 vuotta. Pitkillä automatkoilla se on myös aika "hyvää" tekemistä. Oon tässä nyt ettinyt motivaatiota lopettaa, sillä joku viisas lähisukulainen sanoi joskus, ettei lopettamisesta tuu mitään jos on sellanen asenne, että kai sitä täytyis lopettaa ja se ois mun omaks parhaaks jaja... Sit ku se inspiraatiokärpänen puree, se myös puree ja siihen se sit loppuu. Mä vetelen kiduksiini L&M'n Forwardia ja Pall Mallin keskimmäistä vihreetä. Olen typerä, kun poltan.

2. Mä en pysty kattomaan Putousta tai muita sketsiohjelmia, koska mulle tulee aina ihan kauhee tunne, että näitä ei pitäis kattoo näin. Niille oli joskus oma paikkansa ja aikansa, mutta nyt tuntuu siltä, ettei ne istu elämään ollenkaan. En oikeen osaa selittää tätä, sillä tykkään kyllä kyseisistä formaateista ja jos ne telkkarista tulee ja satun sohvalla istumaan - mitä ei kyllä tapahdu melkein, noh, ikinä - en käännä kanavaa. En kuitenkaan hakemalla hakeudu kyselmien ohjelmien pariin, vaan teen mieluummin jotain muuta. Sitäpaitsi Putous tuntuu huononevan kausi kaudelta. Tähän asti hauskuutta on pystytty luomaan vähän luovemmilla keinoilla kuin alapääjutuilla tai homoksi haukkumisilla. Onhan noikin ihan saatanan hauskoja juttuja, kun Suomen eturivin koomikot ja näyttelijät niillä pelleilee, mut silti. Vois keksiä jotain kehittävämpää.

3. En osaa käyttää kalenteria. Oon yrittänyt, mutta en vaan ikinä muista kirjoitella sinne tärkeitä aikoja ja päiviä. Mun pää on tähänkin asti pitänyt huolta siitä, että oon siellä missä pitää silloin kun pitää, ja aika hyvin mua kyllä muistutellaankin esimerkiks koulujuttujen palautuspäivistä. Ihanaa, kun ihmiset pitää mua dementikkona ;D No joo, hyväähän ne vaan tarkottaa, mutta kyllä mä tommoset tärkeet jutut muistan. En käytä kalenteria paperisena versiona, enkä kyllä kännykän sovellustakaan. Kun en osaa, niin en vaan osaa. Luotan mun päähän.

4. Mulla on ihan hemmetin hyvä biisimuisti. Saatan muistaa jonku biisin sanat ulkoo, vaikka olisin kuullu sen kaks kertaa. Musta on erittäin hauskaa hämmentää ihmisiä esimerkiks pitkillä automatkoilla laulamalla joka saatanan radiosta tulevan biisin päälle. Välillä aina harmittaa, et miks tätäkään aivokapasiteettia ei oo voitu valjastaa johonkin järkevään puuhaan. Ois vissiin pitäny mennä Biisikärpäseen ku sitä vielä tuli, olisin voinu olla aika hyvä!

5. Sisustaminen ei kiinnosta mua yhtään. Mulle on ihan sama, onko mun olkkarissa just verhoihin sointuva sohva tai että onko hyvältä tuoksuva kynttilä ihan yks yhteen keittiön astiapyyhkeen kans. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Mä en oo kotona loppujenlopuks kovin paljoa, ja se aika, minkä täällä vietän, menee pitkälti jotain ruutua tuijotelles. Ihan sama, onko seinällä joku hieno taulu. Luin jostain joskus, että yks pahimmista virheistä sisustuksessa on tehdä joka huone omanvärisekseen. Olis parempi, että koko asunnos ois yks kantava väri tai teema, jotta asunto tuntuis yhtenäiseltä. Ja paskat. Mun makuuhuone on mustavalkoinen, olohuoneen värinä on limenvihree verhojen ja pöytäliinan takia, ja keittiö on vissiin kans joku vaaleenvihertävä. Pesuhuone on turkoosi. Näin hienosti mulla on joka huone eri väriä ja täytyy sanoo, että ihan hyvin oon jo vuoden viihtyny! Sitten joskus, kun mahdollisesti on oma kämppä tai talo, aion sen sisustamiseen kiinnittää huomiota, mutta siihen asti ei vois vähempää kiinnostaa. Ja sit kun sisustusta pitää suunnitella, en tasan tarkkaan ota mitään ylimääräsiä koriste-esineitä vaikeuttaan pölyjen pyyhkimistä. Silti en toisaalta halua sellaista tunnettujen bloggaajien suosimaa "less is more, tässä tää mun minimalistisesti sisustettu 120-neliöinen lukaalini <3333"-tunnelmaa. Ei koti oo koti jos joka paikka kiiltää ja ainoo katseenvangitsija on joku helvetin moderni veistos, joka esittää asunnon omistajaa zumbatunnilla. Tyyliin näin.

6. Mä en usko, että tuolla jossain on joku, joka tykkäis musta just tämmösenä ku mikä oon. Miten voiskaan olla, ku en itekään tykkää siitä, mitä oon. En ees tie, millanen tai mitä oon. On hyvää tuuria ja mäihää, että jotkut vaan sattuu törmäämään sellaseen ihmiseen, jota ne jaksaa katsella ja joiden kanssa ne on onnellisia. Toisaalta mä uskon kyllä kohtaloon, karmaan ja siihen, että se miten käyttäytyy ja elää, määrittää sen, millasia asioita vetää puoleensa. Toi edellä mainittu asenne on siis melko tyhmä, jos kuitenkin mietin, että sitä saa mitä tilaa. Musta on vaan tullu vähän liian kyyninen, kun puhutaan rakkaudesta, elämänkumppaneista ja muista tämmösistä diipadaapoista. Toivon, että jossain on joku, joka ymmärtää ja jaksaa mua, mutta kuten sanotaan, pessimisti ei pety.... :D

7. Mulla on tiettyjä ajatuksia, mielipiteitä ja juttuja, joista en tingi. Esimerkiks kysymys, olisko Pekka Haavisto ollut sopiva pressa, herättää mussa sellasen argumenttivyöryn, ettei tosikaan. Tervetuloa väittelemään aiheesta! Muutenkin oon melko periksiantamaton. Jos haluan mennä johonkin, mä sitte kans meen, ellei oo pää kainalos. Jos kaverin kans tulee kinaa jostain, kinaan ja todistelen niin kauan, että toisen on pakko myöntyä mun olevan oikees. Enkä tee tätä vittuillakseni, mä nyt vaan satun usein oleen oikees. Kuulostipa itserakkaalta. Ei ollu tarkotus.

8. Välillä tuntuu siltä, että mulla on yliluonnollisia kykyjä. Mä saatan arvata, että nyt kohta soi puhelin ja kappas, Noorahan sieltä soittaa, että lähenkö ringitteleen. Tosi usein käy myös niin, että soitan äitille ja se vastaa heti, koska on ollu just painamassa vihreetä namiskaa soittaakseen mulle. Tää toimii myös toisinpäin. Välillä kun kattelen ihmisiä, tulee sellanen tosi voimakas tunne, että tolle tapahtuu tollasta ja noi kaks muuten vielä seurustelee. Tosi monta kertaa oon jonkun kanssa pohtinut erinäisten ihmisten välisiä suhteita, ja kun oon sanonut, että joo, niillä on ihan varmaan juttua, katotaan vaikka, menee viikko, ja ne seurustelee julkisesti. "Yliluonnollinen kyky" on vähän liian raju ilmaus tälle, miten mun ajatukset välillä menee yks yhteen tulevaisuuden kans, mut tajuatte kyllä, mitä meinaan. Jos mun mielessä käy joku juttu, esimerkiks että ihan varmaan toi lasivaasi hajoo tosta pöydältä kun meidän koira kerran innostuu leikkiin kissan kans, on se seuraavana päivänä säpäleinä maas. Tätä kertomusta vois jatkaa, mutta kuten sanottu, tajusitte pointin varmasti.

+ bonusfakta: oon liian koukuttunu tähän biisiin.

Keillehän mä tän jaksaisin viskata. En ehkä kellekään, tehköön se kuka haluaa :)