#2 - "Mä poltan liikaa tupakkaa ja mua saa aina odottaa"

Päivä 1 - Esittele itsesi

Otsikko on Heli Kajon biisistä Elämäsi suloisin virhe. Jehna mikä veisu.

Eilen just sanoin, etten varmasti esittele itteeni. Juu enpä, muuten vaan tää päivä-haaste alkaa just tämmösellä. No, ei se mitään, kerrotaan sit.

Jos rupeisin lätkiin faktoja tiskiin, kertoisin vissiin että opiskelen sosiaalialaa ammattikorkeakoulussa, oon töissä Gigantissa ja mun kotipaikkakunta on saamarin pieni kärpäsenkakka Pirkanmaan ja Pohjanmaan rajalla. Koska kaikki tietää musta noi asiat, en viitti niitä toistaa. Mitä mä voisin kertoo on sellaset asiat, joita mä tosi usein pohdin ja joista tekis ihmisille mieli puhua, mutten vaan saa aikaseks. Tai muista. Mulla on tosi huono muisti. Vaikka toisaalta, kyllä te nääkin vissiin tiiätte.

Mun luonteenpiirteisiin kuuluu päällimmäisinä heti avoimuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden jälkeen malttamattomuus ja laiskuus. Jos on tapahtumassa jotain kivaa, en malttais odottaa sitä. Esimerkiks toi meidän elokuun Turkin reissu on sellanen juttu, että haluaisin sen hetinyt tänne. Yritän kuitenkin takoo itelleni järkee päähän ajattelemalla, et onneks on ensin kesä ja kaikkee muuta mitä kokee ennen sitä. Se on sitte sellanen kirsikka kesäkakun päällä. Paitsi mä en tykkää kirsikoista. En oo ikinä ees maistanu yhtä, mutta en voi sietää sitä hajua. Jos jollain on vaikka kirsikkahuulirasvaa, mua rupee heti yököttään. Toinen sietämätön haju, tai siis tuoksu, on vaniljalla valeltu Wunderbaum. Se haju tuo mun mieleen elävästi lapsuuden piiiiiiitkät automatkat ja huonon olon :D Ei meidän autossa varmaan ees ollu vaniljahajukuusia, joten en tiedä miks ihmeessä yhdistän kyseisen hajun mun lapsuutta riivanneeseen matkapahoinvointiin.

Malttamattomuuden lisäks oon siis myös laiska elikkä saamaton. Mun aina pitäis tehdä kaikkia juttuja, mut jotenkin ne aina unohtuu... On paljon kivempi esimerkiks datailla tai hengailla kavereiden kans kaupungilla. Nyt mulla onkin täks kevääks sellanen lupaus, että yritän pistää mun elämän pieneen remonttiin. Haluan muuttaa pois täältä "korvesta" (joo, puolitoista kilometriä ydinkeskustasta on korvessa, terveisin koko elämäni kirjaimellisesti metsässä asunut) lähemmäs kaikkea. Ei tarvis aina mennä autolla joka paikkaan, koska näin talvellahan on siis auttamattomasti liian kylmä pyöräillä keskustaan. Varmaan! Mulla on ihan ihme perusteluja mun pään sisällä, enkä aina ees ite ymmärrä niitä. En siis odota, että kukaan muukaan niin tekis. Tai ees ottais niitä vakavasti...

Mä kirjottelin joskus ihan kauheesti kaikkee fiktioo. Suurin osa mun jutuista koski esimerkiks Uniklubin jäseniä, ja niitä sitten julkaisin eri fanifoorumeilla. Kuulostaa aika daijulta, mut silloin toi oli ihan yleistä. Mun mielestä osasin kirjoittaa jopa hyvin, mut sit tapahtu jotain enkä kirjotellu hetkeen. Viime aikoina oon kyllä yrittänyt alkaa taas raapusteleen jotain, mut en vaan osaa enää heittäytyä mielen vietäväks. Tai osaisin varmaan heittäytyä, mut en saa kirjotettua ajatuksia pään sisältä sellaseen muotoon ku haluisin, joten en sit viitti kirjoitella mitään. Mä luovutan tosi helposti eri asioiden suhteen, ja varsinkin sellasten, jotka ei mua oikeestaan kiinnosta. Tämmösiä on muun muassa koulujutut. Tiedän, että osaisin tehdä hienoja kirjoitelmia Suomen taloudellisesta tilanteesta, mutta en halua. Meen siitä, missä aita on matalin ja saan kolmosen, vaikka voisin pienellä panostuksella saada nelosen tai vitosen. Mulla on aina ollut tää sama! Yläasteella mun ei juurikaan tarvinnu päntätä kokeisiin, ja silti tippu ysejä ja kaseja. Terveystietoo jaksoin päntätä, koska se oli ainoa aine mikä mua jaksoi kiinnostaa ja siitä niitä kymppejä sit tippuikin. Myös mun uskonto oli todistuksessa kymppi seiskalla, ja tähän en tiedä syytä. Ehkä oon pohjimmiltani vaan niin uskonnollinen ihminen...

Uskonnosta tuli mieleen, että mua raivostuttaa sellanen sokee uskominen johonkin, jonka olemassaoloo kukaan ei pysty todistaan. Silleen mulle on ihan sama, vaikka joku oikeesti uskois että olemassa on päällään seisova heimollinen Pocahontaksia, mut tollaseen sokeeseen, kaiken muun ulkopuolelle sulkevaan uskomiseen vaan palaa käpy. Mulla on huonoja muistoja yläasteelta, kun tietyt tyypit tuputtamalla tuputti kaikennäkösiä nuorteniltoja, raamattuvälitunteja ja ties mitä. Lisäks meidän bilsan maikka tulosti kaikille noin 64656 sivua "täyttä faktaa" siitä, että evoluutio on "todistetusti" ateistien keksintö pilkata jumalaa. Eisssssss ku ärsytti. Mä en tiedä, onko olemassa jumalaa. Eikä ees kiinnosta. Siks onkin niin ärsyttävää, että joku tulee koko ajan tuputtaan heidän jumalaansa koska pitäähän sun nyt uskoo tai sä joudut helvettiin. Joku meidän ikäluokasta tais yläasteella sanoo noi maagiset sanat jollekin, ja pakko tässä vaiheessa nostaa hattua meidän luokanvalvojalle, joka kyseisen neidin otti sitten puhutteluunsa. Miten tää eksykin mun esittelystä vihaani sokeaa uskoa kohtaan?

Mun lempibändi joskus oli Uniklubi. Vielä tänäkin päivänä toi bändi näkyy jollain lailla mun elämässä, vaikken musiikkia juuri ikinä kuuntelekaan. Tatuointi löytyy lapaluusta ja ihanan Tintan kanssa aika usein ruoditaan vanhoja muistoja ja mietiskellään poikien nykyistä elämää. Oon tosi onnellinen siitä, että oon saanut mun elämään takaisin yhden teinivuosien tärkeimmistä kavereista! ♥ Kun ensimmäisen kerran nähtiin monen vuoden tauon jälkeen noin vuosi sitten, ei meillä tainnu olla yhtäkään hiljaista hetkee. Koko ajan höpötettiin ja pälpätettiin ja sama kuvio jatkuu kyllä vieläkin. Oon niin iloinen siitä, että mun elämään on joskus kuulunu tollanen bändi, joka on mut tutustuttanut upeisiin ihmisiin. Lisäks koen että toi bändi myös tavallaan kasvatti mua, sillä harva mun tuntema tyyppi mun ikäsenä reissaili junalla pitkin poikin maita ja mantuja suuntana joku keikka. Muut mun ikäset oli "kylällä" ja siemaili siideriä viikonloppuisin, mä kuuntelin kotona Uniklubia tai olin missä milloinkin keikalla. Aijjehna niitä muistoja.

Tänään just juttelin Nooralle mun ensikänneistä ja pakko niistä tännekin on mainita. Vaikka olin se Uniklubia kuunteleva ernu, jolla oli rokkipeikkofrendejä ympäri Suomee, oli mulla myös kotipaikkakunnalla kavereita. Meidän pieni ja tiivis kaveriporukka vietti kivoja iltoja yläasteaikoina paljussa istuen tai vanhassa sienimössä bilettäen. Kuka milloinkin kavalsi vanhempien viinakaapista puolikkaan pullon kossua, ja se sit jaettiin kaikkien halukkaiden kesken. Toki aina oli myös pari siideriä per pää, jotka jonkun isosisko tai serkku kulloinkin haki. Mun mielestä on hyvä, että tutustuin alkoholin ihmeelliseen maailmaan just niiden kavereiden kanssa, joiden kanssa noita bileitä pidettiin. Ei ollu mitään hätää, sillä pidettiin toisistamme huolta eikä tosiaan juotu sellaisia määriä, että kellään ois ollu asiaa esimerkiks vatsahuuhteluun :D Vieläkin välillä baarissa muistellaan noita aikoja, ja on meidän vissiin pitäny ainaki kahden vuoden ajan pitää uudet bileet tolla porukalla. Harmi sinänsä, että en oo yhden kanssa enää tekemisissä ja että yhdellä meistä on lapsi. Eihän noi mitään esteitä oo, mutta varmasti ainakin inasen vaikeuttaa sen oikeen ajankohdan löytymistä :) No, ehkä vielä joskus!

Mulla on paljon paheita. Suurin osa niistä liittyy syömisiin tai juomisiin ja päihteisiin. Päihteillä meinaan tässä alkoholia ja tupakointia :D Syön ihan liikaa kaikkee kakkaa, mitä ei suositeltaisi syötäväksi. Mulla oli tossa hetken aikaa kaikki astiat likaisina, enkä jaksanu ehkä pariin viikkoon tiskata, joten mun ruokailut oli aika jänniä. Valmisruokia, valmissalaatteja ja ulkona syömistä. Söin paljon leipää. No, sain onneks itteeni niskasta kiinni ja nyt ruokien suunnittelu on huomattavasti helpompaa, kun on astioita. Taas tuli tää laiskuus esiin. Laiskuus näkyy myös siinä, että oon nykyään silleen vähän myöhässä joka paikasta. Mun luokkakaverit varmaan vihaa mua, kun oon melkein aina pari minuuttia myöhässä tunnilta. Mä aina yritän kauheesti lähtee tasalta, mutta joku siinä sit rupee mättään ja viimeistään kaikki liikennevalot tykkää näyttää mulle punasta. Mutta joo, takas niihin päihteisiin. Alkoholi on rikastuttanut  (eiku köyhdyttänyt, eiku tä) mun elämääni varmaan viiden - kuuden vuoden ajan. Eiku herranjumala, taisin olla 13 ku ekan kerran siideriä jossain bileissä hörpin. Kääk. En oo ikinä pitänyt tipatonta, enkä kyllä aio. Mun mielestä se ei mulle sovi, koska pystyn kuitenkin kontrolloimaan mun juomista ja sit se menis kuitenkin siihen, että kun tipaton olis ohi, vetäisin kolmena viikonloppuna helmikuussa perseet olalle ihan vaan siks koska "mä tein sen". Mieluummin juon tammikuunkin maltillisesti, ettei helmikuus tarvi mitään ottaa takas.

Näytin varmaan tolta ku tiskasin.

Jokohan mä olisin tarpeeks läpätelly mun pään sisäisistä jutuista.